Nellin MM-karsinnat ei menneet tänä vuonna ihan yhtä hyvin kuin viimeksi, vaikka lähdinkin samalla taktiikalla liikkeelle, eli ilman majoitusta. Tai siis Nelli meni yhtä hyvin, mutta ohjaaja mokaili senkin edestä. Toivottavasti nämä ei jääneet meidän viimeisiksi arvokisoiksi, sen verran jäi hampaankoloon varsinkin oman asenteen suhteen. Olin niin asennoitunut, että me tehdään se nolla heti hyppärillä, että agirata meni sitten ihan pipariksi.

Hyppärillä aloitettiin ja se vaikutti ihan mukavalta. Ainoastaan alussa piti pohtia tekeekö välistävedoilla vai takaakierroilla, muuten keksin ihan sujuvat ohjaukset koko radalle. Päätin sitten tehdä tavoistani poiketen alun välistävetona, vaikka takaakierto on meille helpompi, koska siten pääsisin jatkon kannalta järkevälle puolelle keppejä helposti. Jännitin tätä alkua kuitenkin sen verran, että lähdin liian nopeasti kakkoshypyltä eteenpäin ja vedin Nellin mukanani hypyn ohi. Tässä pyörittiin jonkin aikaa, ennen kuin sain Nellin kakkoshypylle ja päästiin jatkamaan matkaa. Vitonen alla uskalsin vetää loppuradan melko rennosti, joten tein jopa persjätön yhteen kohtaan ja yllättäen se toimi! Alun sekoilua lukuunottamatta hieno rata ja se alkukin meni ihan täysin omaan piikkiin. Nelli oli huippu! Tässä liidetään hienosti siivekettä nuollen: http://nuccalagotto.1g.fi/kuvat/Karsinnat_2011/Karsinnat2011_rata1/kuva+182.jpg

Hyppäriltä siis tulokseksi 5 + reilu 4s yliaikaa. Tässä aloin sitten pohtimaan, että oltaisko ehditty ihanneaikaan edes ilman sitä sekoilua ja iski pienoinen masennus. Todella tiukkaa olisi tehnyt, sillä hyppärin nopein cavalier Elmo ehti nipin napin aikaan tuloksella -0,03. Ratojen välissä tuli siis harmiteltua shelttien nopeutta ja Nellin hitautta ym. aivan turhaa pohdintaa ja se vei omaa tsemppiä ja asennetta, joten agiradalle lähdin jo puoliksi luovuttaneena.

Agiradalla ainoa ajatus oli saada puomin kontakti tehtyä ja kepit onnistumaan. Oikeastaan muuta tavoitetta ei ollut. Alku meni ihan ok puomille, mutta melkein sain Nellin taas kakkoshypystä ohi, kun tein sen ikään kuin pakkovalssilla. Näitä pitäis treenata, kun näköjään oon ihan vikapaikassa aina. Puomille karjaisin puoliteholla ja hiljensi, mutta ei stopannut. Otti kuitenkin kontaktin, joten jatkettiin, mutta en ehtinyt tehdä suunnittelemaani valssia, joten seuraavan hypyn jouduin heittämään poispäinkäännöksenä, jota Nelli ei oikein osaa. Se kääntyikin hypyltä väärään suuntaan, mutta sain sen vielä näppeihin ja jatkettiin putkeen. Sieltä pituudelta täysiä keppien avokulmaan. Rynnin törkkimään ekaan väliin ja jippi, onnasi! Keppien jälkeen valssi ihan ok ja myös seuraava takaakierto, mutta sitten jäin jotenkin taas paikoilleni, enkä ehtinytkään A:n toiselle puolelle. No, ryntäsin vaan täysiä sitten A:n jälkeen persjätölle ja siitä Nelli renkaalle ja karjumalla kauempaan putken suuhun. Taas jäin paikoilleni kun Nelli oli putkessa, enkä ehtinyt valssata hypyn jälkeen. Tai olisin ehtinyt ja tilaakin oli, mutta jumiuduin ihan täysin. Siinä vaiheessa kaiken säädön jälkeen oma pokka ei enää pitänyt ja yritin vaan huitoa Nelliä keinulle, mutta ohi tuli. Toisella yrityksellä ok, ja myös seuraavat hypyt, mutta en enää ohjannut loppusuoraa ja Nelli tuli pussista ohi, joten HYL. Tuntui, että koko rata oli vaan pelastelua ja säätöä, joten ei mikään ihme, että lopussa kävi näin. Oma asenne oli myös totaalisen väärä, ei olisi pitänyt luovuttaa jo ennen rataa, vaikka ihanneaika siinä vaiheessa olikin kova.

Hyvä, että kuitenkin tuli käytyä koittamassa ja reissu oli muuten kiva. Nelli aiheutti pientä sydämentykytystäkin ekan radan jälkeen kun oltiin Pian ja Pepin kanssa jäähdyttelemässä. Koirat oli vapaana kun tien yli pinkaisi orava. No, Nelli suurena metsästäjänä tietty perään, mutta se ei huomannut, että orava nousi puuhun, ja rynni huutaen pusikkoon. Me jatkettiin vaan matkaa, kun ajattelin, että kyllä se kohta tulee, mutta eipä tullut vaan lähti juoksemaan pystysuoraa korkeaa kalliota ylöspäin ja hävisi näkyvistä kallion päällä. Huuto vaan kuului kun Nelli etsi oravaa. Ei vaan millään tullut vaikka huutelin, joten hieman jo huolestuin, että nytkö se hävisi lopullisesti. Lopulta vissiin luovutti ja tuli täysiä kalliota alas. Pelkäsin jo, että se taittaa niskansa, mutta onneksi selvisi alas asti. Huh huh, Nelli meni melkein samaan maaniseen tilaan kuin silloin kun se näkee kissan. Silloin ei yleensä auta mikään käsky, vaan se täytyy saada juoksemalla kiinni.

Perjantaina lähdetäänkin sitten Mikkeliin. Lauantaina kisaan molemmilla cavamestaruuskarsintaradan ja mahdollisen finaalin. Sunnuntaina kisaan vain Nellillä ja Jussi saa koittaa juosta Minnille kolmannen sertin. Tiukka tavoite on kyllä saada Minnikin tänä vuonna valioksi. Sitten voi hyvillä mielin alkaa pikku hiljaa jäähdytellä niiden kanssa ja kisailla vaan rennoin mielin.